Näkökulmia mieleen ja maailmaan

Allekirjoittaneella ja Ahto Apajalahdella on viime kesästä lähtien ollut työn alla kirja, joka keräisi yksien kansien väliin kaikki merkittävimmät asiat, mitä tekijänoikeusjärjestelmän ongelmista tarvitsee tietää. Kirja tullaan julkaisemaan osana WSOY:n Barrikadi-sarjaa, ja olemme jo allekirjoittaneet sopimuksen aiheesta. Valmis teos tulee luonnollisestikin myös ilmaislevitykseen verkkoon.

Laitoimme joulukuussa alustavat versiot luvuista 1-3 verkkoon ihmisten nähtäviksi. Nyt näkyvillä olisivat loputkin luvut, neljästä seitsemään. Olemme myös päivittäneet ja korjailleet jo aiemmin nähtyjä lukuja.

Palaute on enemmän kuin tervetullutta. Saa myös ehdottaa teokselle nimeä.

Luku 1 – Piraattijahti vastaan kohtuus ja kansalaisoikeudet. Yhä kasvava määrä ihmisiä harrastaa netissä tiedostonjakamista - nuorinten sukupolvien edustajista käytännössä kaikki. Tätä kehitystä ei mitenkään voida estää, ellei tekijänoikeusteollisuudelle anneta poliisivaltuuksia. Tämänlaisia oikeuksia lobataankin ahkerasti läpi, eivätkä kansalaisoikeudet (erityisesti yksityisyyden suoja) ole enää kovin pitkään turvassa. Tekijänoikeuslakien uudistukset niin Suomessa kun maailmalla vievät kohti valvontayhteiskuntaa. Ainoa tapa tämän kehityksen pysäyttämiseen on tiedostonjakamisen laillistaminen.

Luku 2 – Vaikuttaako ilmaislevitys myyntiin. Piraattijahtia perustellaan sillä, että kulttuurituotanto loppuu muuten. Todellisuus ei kuitenkaan tue tätä väitettä. Tarkastellaan tilannetta kulttuurin eri aloilla, mm. kirjallisuudessa, tietokoneohjelmistoissa, elokuvissa ja musiikissa. Tiedostonjakamisen vaikutusta käsittelevät tutkimukset ja tapauskertomukset tahoista, jotka ovat menestyneet vapaan kopioinnin ansiosta. Laillisen ilmaiskilpailun vaikutus ja ilmaislevityksen väistämättömyys.

Luku 3 – Aivopestyt ihmiset. Suuri yleisö on aivopesty. Millään muulla teollisuudenalalla ei hyväksyttäisi kansalaisoikeuksien rajoittamista jonkin teollisuudenalan voittojen turvaamiseksi. Autovalmistajat jotka vaatisivat polkupyörien kieltämistä autojen menekin varmistamiseksi naurettaisiin pihalle eduskunnasta, mutta tekijänoikeusteollisuuden vastaaville vaatimuksille kumarretaan. ”Tiedostonjakaminen on varkautta” ja muut naurettavat propagandistiset virhepäätelmät. Yksisilmäinen tuijottaminen kulttuuriteollisuuden (kuviteltuihin) tappioihin sivuuttaa myös kokonaan kaikki tiedostonjakamisesta koituvat hyödyt.

Luku 4 - Fanitus kielletty. Kuinka paljon kulttuuria jäisi tuottamatta, jos tekijänoikeutta oikeasti noudatettaisiin? Verkon myötä aiemmin passiiviset kuluttajat ovat muuttumassa aktiivisiksi tuottajiksi, jotka rikastuttavat olemassaolevan kulttuurin kenttää uudenlaisilla teoksilla. Valitettavasti tämänlainen itseilmaisu on nykylain mukaan kiellettyä.

Luku 5 - Monopoli, suuryritysten turva. Olemme tähän asti puhuneet vain epäkaupallisesta kopioinnista, mutta nyt laajennamme tarkasteluun tekijänoikeuteen yleisesti. Mikä on monopoli, ja mikä tekee tekijänoikeudesta sellaisen. Miten musiikin lähioikeuksien pidennystä lobattiin läpi muusikoiden eläkepäivien nimissä, vaikka muusikkokohtainen hyöty laskettiin penneissä. Miten nykyisenkaltainen laaja tekijänoikeus vaikeuttaa teosten uudelleenjulkaisua ja uusien luomista, keskittäen hyödyt isojen pelaajien käsiin. Miten monopolilla rajoitetaan uusien, innovatiivisten pelaajien tuloa kentälle ja jarrutetaan kehitystä.

Luku 6 - Kohti parempaa maailmaa. Olemme puhuneet runsaasti ongelmista, mutta minkälaisia olisivat ratkaisut? Miten pitkä suoja-aika olisi oikeasti hyväksi tekijöille? Onko tekijänoikeuden lyhentämiselle vaihtoehtoja? Mitä taloustieteilijät ovat sanoneet aiheesta? Mitä tapahtuu sitten kun uudistukset on toteutettu?

Luku 7 - Omistajuuskäsitys uudessa tarkastelussa. Onneksi oikeus voittaa aina lopulta. Katsaus tekijänoikeuskäsitykseen nyt ja aiemmin. Miten monenlaiset kehityssuunnat ovat kaikki yhdessä johtamassa nykyisen tekijänoikeusajattelun heikkenemiseen, eivätkä monet to-kriitikot edes ole varsinaisia tiedostonjakajia tai muita ”rikollisia”. Aiheena myös kansainvälinen piraattiliike.

(Ai niin, ja tämähän on sitten kolmas kirjani, viime vuonna julkaistun Kehittyvän ihmiskunnan ja 2007 julkaistun Roolipelikirjan jälkeen. Kolme kirjaa neljässä vuodessa, piraatithan olivat kaikki loisia jotka eivät itse tarjoa kulttuurielämälle mitään, näinhän se meni? )

Niko Laasonen on 2. tammikuuta julkistanut Piraattipuolueelle ja Vihreille nuorille ja opiskelijoille suunnatun avoimen kirjeen, jossa hän kysyy:

Kuvitellaan tilanne missä kulttuurituote ei maksaisi kuluttajalleen yhtään mitään ja sen hinta olisi lähes olematon ja sen kopiointi ja levitys tapahtuisi rajoittamattomasti esimerkiksi vertaisverkossa. Ja toisaalta kuvitellaan, että tekijänoikeuslainsäädäntö olisi huomattavasti löyhempi. Mikä olisi se toimintamalli millä tämä saataisiin yhtä pysymään kannattavana toiminanta myös tekijöilleen?

Esimerkkinä Laasonen mainitsee lisäksi kuvitteellisen pienen budjetin äänitteen, jonka saattamiseen julkaisukelpoiseksi masteriksi menee 10 000 - 15 000 euroa.

Kysymys voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa kysyy, miten toiminta saadaan pysymään kannattavana jos vertaisverkkokopiointi vapautetaan. Toinen osa kysyy, miten toiminta saadaan pysymään kannattavana jos tämän lisäksi vielä kaupallisen kopioinnin rajoituksia höllennetään. Vastaan näihin kysymyksiin yksi kerrallaan.

Vertaisverkkokopiointi. Kun ihminen kysyy, miten tuotteilla voisi edelleen tehdä voittoa laillisen vapaan kopioinnin aikanakin, tekee hän samalla kolme oletusta. Nämä oletukset ovat: 1) kopioinnin laillisuus vaikuttaa merkittävästi sen yleisyyteen 2) luvaton kopiointi vähentää merkittävästi myyntiä 3) teosten maksuttomaan levitykseen ei oltaisi jouduttu ilman luvatonta kopiointia. Näistä oletuksista jokainen ansaitsee erillisen tarkastelun.

Oletus 1: kopioinnin laillisuus vaikuttaa merkittävästi sen yleisyyteen. Kyseenalaista.  Luvaton kopiointi on noussut sellaiseksi kiistakapulaksi kuin on nimenomaan siksi, että se on luvattomuudestaan huolimatta yleistynyt räjähdysmäisesti. Suomalaisista yhdeksäsluokkalaisista 74 prosenttia on syyllistynyt luvattomaan kopiointiin elämänsä aikana, useampi kuin on esimerkiksi ollut luvatta poissa koulusta.

Yleensä rikollisuuden taustatekijöitä tutkittaessa kysytään, miten pieni rikoksia tekevä vähemmistö eroaa muusta väestöstä erilaisten riskitekijöiden suhteen. Koska lähes kaikki nuoret ovat ainakin joskus käyttäneet vertaisverkkoja, ei tämän kysymyksen esittäminen ole tässä yhteydessä järkevää – vertaisverkkoja käyttävät nuoret ovat enemmistö, ja näin ollen ”normaalinuoria”. — Mikko Aaltonen, Nuoret vertaisverkoissa.

Lisäksi yritykset vähentää luvatonta jakamista kiristämällä lainsäädäntöä ovat olleet tehottomia. Esimerkiksi Ruotsin verkkoliikenteessä näkyy Pirate Bay-oikeudenkäynnin aikaan tullut pudotus verkkoliikenteeseen, mutta liikenne on sittemmin palannut entiselle tasolleen. Vahvemmatkaan toimet eivät ole tuottaneet pysyvämpää tulosta. Näitä ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa käydyt, suurta julkisuutta saaneet oikeudenkäynnit joissa yksittäisiltä jakajilta on vaadittu jättikorvauksia.

Tiedostonjakajien määrä Yhdysvalloissa. Lähde: Oberholzer-Gee & Strumpf 2009.Vaikuttaakin todennäköiseltä, että nykyisen lainsäädännön vaikutus tiedostonjakamiseen on varsin vähäinen. Sen vaikutusta ei myöskään ole käytännössä mahdollista merkittävästi kasvattaa, ei ainakaan mikäli yksilön perusturva halutaan säilyttää.

Oletus 2: Luvaton kopiointi vähentää merkittävästi myyntiä. Eri viihteenalojen myyntilukuja on tarkasteltu kattavasti työn alla olevan kirjani toisessa luvussa.  Lopputulos näyttää olevan se, että jos tiedostonjakamisella on negatiivista vaikutusta eri alojen myyntilukuihin, ei se vaikutus ole kovinkaan merkittävä. Ainoa kulttuurin ala jossa näkyy merkittävää laskua on äänitemyynti. Digitaalimyynti on kuitenkin korvannut sen pudotusta jossain määrin. Tästä huolimatta äänitemyynnin maailmanlaajuisesta arvosta on aikavälillä 1999-2007 kadonnut noin reilu viidennes. Toisaalta samaan aikaan vaikuttaa myös siltä, että konserttitulot ovat kasvaneet selkeästi enemmän kuin äänitetulot ovat laskeneet.

Oletus 3: Teosten maksuttomaan kopiointiin ei oltaisi päädytty ilman luvatonta kopiointia. (Lyhennelmä aiemmasta kirjoituksestani.) On mahdollista, että tiedostonjakaminen ei niinkään aiheuttanut teosten hintojen rajua putoamista, kuin vain nopeutti sitä.  Raha on jo aikaa sitten lakannut olemasta se tekijä, joka eniten rajoittaa ihmisten kykyä nauttia kulttuurista. Ilmaiseksi on saatavilla niin paljon musiikkia, niin laittomasti kuin aivan laillisestikin, että paljon suurempana ongelma on löytää aikaa kaiken kiinnostavan kuuntelemiseen.

Tulevaisuudessa kulttuurintuotanto joutuisi joka tapauksessa kilpailemaan yhä suuremmissa määrin maksuttomuuden kanssa. Näin olisi joka tapauksessa käynyt, oli laitonta tiedostonjakamista tai ei. Netti on antanut meille pääsyn valtaisaan suureen määrään kaupallista ja epäkaupallista tuotantoa, ja hajottanut kuluttajien huomion lukemattomien eri tuottajien välille. Seurauksena tuottajat joutuvat keksimään uusia tapoja joilla tuoda itseään esille, ja maksuttomuus on hyvin tehokas tapa saada huomiota, mainetta ja rahaa. Yhä suurempi joukko tekijöitä päätyisi joka tapauksessa laittamaan teoksiaan ilmaisjakeluun, mikä pakottaisi muut vähitellen samaan. On käynyt jo käsitteeksi, että yhtyeillä on MySpace -sivustolla omat sivut, joiden kautta heidän kappaleidaan voi kuunnella ja joiden kautta he saavat julkisuutta. Tiedostonjakaminen on vain nopeuttanut tätä kehitystä.

Liikemallit. Aiemman kolmen oletuksen kyseenalaistamisesta näkyy, että kysymyksen ”miten teosten tekemiseen voisi saada rahoituksen jos nykyään luvaton kopiointi olisi laillista”  vastaus saattaa hyvinkin olla ”samalla tapaa kuin muutenkin”. Laasonen kuitenkin valitsi esimerkikseen juuri äänitemyynnin, ja äänitemyynti on se yksi ala jonka myyntitulot ovat laskeneet tiedostonjakamisen aikana. On avoin kysymys johtuuko tämä tiedostonjakamisesta, mutta olisi silti hyvä pystyä tarjoamaan liikemalleja jotka eivät kärsi äänitemyynnin laskusta. Näitä on ainakin kolme mahdollista.

Liikemalli 1: Keikkapainotteisuus. Kuten aiemmin mainittiin, Ruotsin tutkimustulokset kertovat live-esiintymisistä saatujen tulojen kaksinkertaistuneen aikavälillä 2000-2008. Myös musiikintekijöiden taloudellinen tilanne on parantunut, sillä maksettujen tekijänoikeuskorvausten määrä on kasvanut. Mikäli sama trendi jatkuu, tekee se nykyisille levy-yhtiöille kannattavaksi muuttaa liikemalliaan sitä hyödyntäväksi. Tässä liikemallissa levy-yhtiö rahoittaisi lupaavan yhtyeen äänitteiden tuottamisen, kuten tähänkin asti. Kuitenkin sen sijaan että voitot otettaisiin äänitteiden myymisestä, käytettäisiin niitä pääasiassa yhtyeen mainostamiseen. Varsinaiset tulot tulisivat kiertueilta, levy-yhtiön ja muusikoiden sopiessa levy-yhtiön saavan osuutensa kiertuetuloista.

Liikemalli 2: Massahalpamyynti. Tämä liikemalli on alkanut jo nostaa päätään Spotifyn muodossa. Valtaisat ihmisjoukot houkutellaan käyttämään laillista palvelua laajalla valikoimalla ja halvoilla kuukausimaksuilla tai mainosrahoitteisuudella. Tällä hetkellä lukuisat muusikot ovat ilmaisseet Spotifyn suhteen tyytymättömyyttä, koska korvaukset ovat olleet varsin pieniä.  Toisaalta kannattaa muistaa useampi asia. Ensinnäkin Spotify on vasta pääsemässä jaloilleen ja ainakaan viimeisimpien tietojen mukaan se ei ole päässyt edes voitolliseksi. Toisekseen ainkaan joidenkin laskelmien mukaan sen maksamat korvaukset eivät esim. perinteiseen radiosoittoon verrattuna ole kovinkaan pieniä. Lisäksi mikäli juuri Spotify maksaa tekijöille selkeästi pienempiä korvauksia kuin voisi, on se ongelma firmassa, mutta ei välttämättä liikemallissa yleisesti. Jokin muu yhtiö saattaisi omaksua saman liikemallin, mutta maksaa tekijöille selkeästi paremmin.

Potentiaali on kuitenkin valtaisa. Suomessa äänitteiden vähittäismyynnin arvo on parhaimmillaan pyörinyt noin 120 miljoonan euron paikkeilla. Oletetaan, että esimerkiksi viidennes suomalaisista päätyisi Spotifyn käyttäjiksi. Oletamme myös, että Spotify saa mainosmyyntinsä kannattamaan, ja ilmaiskäyttäjä tuo yhtiölle suunnilleen yhtä paljon arvoa kuin maksava. Tällöin yksi käyttäjä tuo yhtiölle 10 euroa kuussa, tai 120 euroa vuodessa. Tämä yksinään tuottaisi sen 120 miljoonaa euroa, mitä äänitemarkkinoilta on parhaassa tapauksessa saatu. Ei myöskään ole mitenkään poissuljettua, etteikö Spotifyn käyttäjien määrä voisi kasvaa vielä tätäkin suuremmaksi.

Liikemalli 3: Lunnasmalli. Lunnasmalli on liikemalli, jossa teoksen rahoitus kerätään ennen sen julkaisemista. Tyypillisessä tapauksessa tekijä tekee ensin teoksensa valmiiksi, ja kertoo sitten suurelle yleisölle pitävänsä sitä panttivankina kunnes hänelle lahjoitetaan tietty määrä rahaa. Kun lunnassumma tulee täyteen, vapautetaan teos kaikkien saataville. Mallia ovat onnistuneesti hyödyntäneet mm. roolipelikirjailija Greg Stolze sekä muusikko Jill Sobule. Mallin ilmeinen ongelma on, että se vaatii suhteellisen tunnetun tekijän ja valmiin fanikunnan. Se voi kuitenkin toimia yhdistettynä kahteen muuhun tapaan hankkia rahoitusta.

Yhtyeille suunnattuja lunnasmallipalveluita on ilmestynyt jo useampia. Useampi Grammy-voittaja on rahoittanut levynsä ArtistShare-palvelun kautta. Sellaband tarjoaa levyn rahoittajille lisäksi mahdollisuuden saada osuutensa sen voitoista.

Kaupallisen tekijänoikeuden höllentäminen. Piraattipuolue on tiedostonjakamisen vapauttamisen lisäksi vaatinut myös tekijänoikeudellisen suoja-ajan lyhentämistä yleisesti. Eniten on puhuttu 5-10 vuodesta, mutta tämä ei ole niinkään lopullinen vaatimus vaan alustava ehdotus. Noin kaksi kolmasosaa äänitemyynnin tuloista saadaan ensimmäisen viiden vuoden aikana. Tätä pidempään merkittävästi myyvät äänitteet ovat tyypillisesti isojen nimien tekemiä. Suoja-ajan rajaaminen esimerkiksi kymmeneen vuoteen ei tällöin merkittävästi vaikuttaisi keskimääräisen pienen budjetin äänitteen kannattavuuteen.

Äänitemyynnin tulot äänitteen iän mukaan. Lähde: Gower’s Review of Intellectual Property. Tämän lisäksi on myös keskusteltu toisenlaisista vaihtoehdoista. Esimerkiksi sen sijaan, että tekijänoikeus - tai äänitteen kohdalla lähisuoja - 10 vuoden jälkeen katoaisi kokonaan, voitaisiin se siinä kohtaa saattaa joukkopakkolisenssin piiriin. Tällöin kuka tahansa pystyisi uudelleenkäyttämään teosta kaupallisesti, mutta joutuisi maksamaan myyntituloistaan tietyn prosentin tekijälle. Jotta maksaminen olisi mahdollisimman helppoa, kanavoitaisiin rahat tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Tämä muistuttaa nykyisiä käytäntöjä, jotka tekevät yhtyeille mahdolliseksi soittaa helposti muiden tekemää musiikkia maksamalla vain asiaankuuluvat Teosto-maksut. Tämänlaiset muutokset eivät juuri vaikuttaisi keikkapainotteiseen liikemalliin eivätkä lunnasmalliin. Massahalpamyynnin kannattavuus tekijälle saattaisi kärsiä jos tekijänoikeus säädettäisiin liian lyhyeksi, mutta esimerkiksi 20 vuoden suoja-aika vaikuttaisi jo hyvin todennäköisesti tarpeeksi hyvältä.

Lopuksi kannattaa muistaa, että Suomen kielialue on pieni, ja kaupallisen kulttuurin menestyksekäs tekeminen on vaikeaa tekijänoikeuksien avullakin. Tarkastellaan muusikoiden sijaan hetki musiikintekijöitä. Vuodelta 2003 peräisin olevien tietojen mukaan vain 20% vakavan ja 10% kevyen musiikin säveltäjistä ei tee muuta työtä sävellystyön ohessa. Vuonna 2001 musiikintekijät saivat tekijänoikeuskorvauksia keskimäärin vajaat 2 000 euroa ja muita tuloja säveltämisestä n. 1 700 euroa. Valtaosa musiikin tekijöistä koki taloudellisen asemansa epävarmaksi ja tilanteensa säveltäjänä, sanoittajana ja/tai sovittajana heikoksi.

Esimerkiksi kirja-alalla tilanne ei ole merkittävästi parempi. Kirjailijaliiton vuoden 2005 tulokyselyn mukaan kirjailijaliiton jäsenten tekijänpalkkioiden mediaani oli 2000 euroa vuodessa. Palkkio oli neljänneksellä vastanneista korkeintaan 450 euroa vuodessa. 72 prosenttia vastanneista ilmoitti saavansa apurahaa. Apurahan yleisin suuruus oli 11 800 euroa vuodessa, eli 983 euroa kuussa. Matalia tuloja ei muuttanut miksikään se, että vastaajat olivat julkaisseet keskimäärin 10 kirjaa, ja tyypillinen tahti oli kirja kahden vuoden välein. Myöskään esimerkiksi pitkiä elokuvia tai dokumentteja on lähes mahdoton tehdä ilman valtiontukea.

Nämä tiedot vihjaavat sen suuntaan, että tiukat tekijänoikeudet eivät suinkaan ole paras tapa kulttuurin tekemisen edistämiseen. Kirja-alalla tämä näkyy selvimmin, kirjailijoiden eläessä merkittävissä määrin valtion apurahojen varassa. Tiedostonjakamisesta ja mahdollisesta tekijänoikeuden lyhentämisestä koituu kansantaloudelle siinä määrin hyötyä, että niiden tuomien säästöjen myötä voisi olla perusteltua myös lisätä kulttuurialan saamaa valtiontukea.

Suorien apurahojen lisäksi olisi tärkeää korjata kulttuurintekijöiden eläketilannetta. Nykyhetkellä tekijänoikeustuloista masketaan veroa, mutta ne eivät kartuta saajansa eläkettä. Asia olisi aiheellista korjata mahdollisimman pian, ja laittaa tekijänoikeuskorvaukset kasvattamaan eläkettä samalla tapaa kuin muutkin ansiotulot. Kulttuurin tukemiseksi voitaisiin vakavasti harkita myös sitä, että valtio maksaisi tästä koituvat eläkemaksut, jolloin muutos ei kaventaisi tekijänoikeuksista tällä hetkellä saatavaa tuloa. Tämä lisäisi kulttuurin tekemisen kannattavuutta, tuottamatta kuitenkaan senkaltaisia kulttuurin hyödyntämisen esteitä kuin mitä tiukempi tekijänoikeus saisi aikaan.

Osa kulttuurialalla olevista on sitä mieltä, että luovat alat ovat kriisissä - mutta eivät niinkään tiedostonjakamisen vuoksi, vaan tarjonnan runsauden ylipäätään. Esimerkiksi muusikko, levykauppias ja levy-yhtiön perustaja Tommi Forsström kirjoittaa [1, 2] että nykypäivänä raha on jo lakannut olemasta se asia, joka rajoittaa ihmisten kykyä kuunnella musiikkia. Ilmaiseksi on saatavilla niin paljon musiikkia, niin laittomasti kuin aivan laillisestikin, että paljon suurempana ongelma on löytää aikaa kaiken kiinnostavan kuuntelemiseen. Kuluttajien huomiosta on kilpailemassa niin suuri joukko yhtyeitä ja tekijöitä, että muiden kuin valmiiden supertähtien on vaikeampaa saada itseään esille ja myytyä. Tilanne on hyvä levittäjille, jotka voivat kerätä kokoelmiinsa suuren määrän eri tekijöiden levyjä ja kerätä rahansa myymällä kutakin levyä vain muutaman kappaleen, mutta huonompi niille tekijöille joiden levyjä myydään vain muutama kappale. Laiton tiedostonjakaminen on siis enemmänkin osa suurempaa ongelmaa - siinä missä yksittäisen ihmisen oli aiemmin suhteellisen vaikea saada käsiinsä musiikkia, netti on tehnyt siitä vallankumouksellisen helppoa. Kuluttajan ja musiikinystävän kannalta tilanne on tietenkin erinomainen: musiikkia on kirjaimellisesti saatavilla enemmän kuin koskaan edes ehtisi kuunnella.

Tukea tälle ajatukselle tulee myös esimerkiksi Antti Peisalta. Hän avasi vuonna 2005 Levyvirasto.net -verkkopalvelun, jonka idea oli tarjota netissä kauppapaikka kotimaiselle pienmusiikille, niin itsenäisille artisteille kuin levy-yhtiöillekin (Levyviraston kasvun tyrehdyttyä se laajeni 2007 myymään myös suurempien yhtyeiden musiikkia). Hän kertoo [3]:

Useimmille pienbändeille musiikin myynnistä ei yksinkertaisesti ole hyötyä, sillä kysyntää ei ole tarpeeksi. Tätä väitettä tukee myös myyntitilastot, joita tutkailimme ennen The Groundin avaamista. Levyvirastossa reilusti yli puolet pienbändeistä ei myy lainkaan tai vain muutaman levyn. Maailma on muuttunut niistä ajoista, kun kotikylän bändin ihka oikea cd-julkaisu oli kova juttu.

Sama ilmiö ollaan huomattu myös esimerkiksi sanomalehtipuolella: uutiset leviävät niin tehokkaasti ja helposti ympäri maailman, että kaupallisilla uutistentarjoajilla on vaikeuksia pärjätä kilpailussa mukana. Ihmiset levittävät Twitterin kaltaisten palveluiden kautta jatkuvasti ilmaiseksi tietoja, ja kerran vuorokaudessa painettavat fyysiset lehdet jäävät toivottomasti jälkeen ja joutuvat julkaisemaan vanhentuneita uutisia. Jopa perinteinen pornoteollisuus kärsii netistä, halvalla tehtyjen harrastelijavideoiden ollessa kaikkialla.

Chris Anderson puhuu kirjassaan Free siitä, miten Internet ja tietotekniikka ovat joka tapauksessa väistämättä mullistamassa nykyiset liikemallit. Tiedostojen kopiointi ja levittäminen ei todellisuudessa ole täysin ilmaista - niiden säilömiseen tarvitaan sähköä, kovalevytilaa ja nettiliittymiä - mutta kustannukset ovat tarpeeksi lähellä nollaa jotta voitaisiin puhua käytännössä ilmaisesta. Verkossa toimimisesta tulee väistämättä tietty määrä kiinteitä kustannuksia, mutta rajakustannukset - kustannukset jotka koituvat ylimääräisten kopioiden tuottamisesta kunhan kiinteät kulut on katettu - ovat olemattomia. YouTube, Google, Facebook ja Twitter ovat kaikki kaupallisia palveluita, mutta siitä huolimatta täysin ilmaisia. Kun verkkopalvelu Yahoo alkoi tarjoamaan täysin rajoittamatonta määrää tilaa sähköposteille, kovinkaan moni ei yllättynyt. Rajatonta sähköpostitilaa tarjoavan tahon ilmestyminen oli ollut vain ajan kysymys. Palveluntarjoajalle koituvat kustannukset rajattoman tilan tarjoamiselle olivat pudonneet käytännössä nollaan. [4]

Tähänastiset kulttuuriliikemallit ovat rakentuneet rajallisuuden käsitteen ympärille. Teoskappaleiden monistaminen oli aikoinaan hidasta ja suhteellisen kallista ja työlästä. Paul Graham on sanonut, että kustantajat eivät todellisuudessa koskaan aiemmin myyneet sisältöä, vaan paperia. Kirjojen ja sanomalehtien julkaisijat asettivat hinnat merkittävässä määrin sen mukaan, miten paljon tuotteiden painattaminen maksoi. [5] Kun ihmisten oli vaikea muuten saada teoksia käsiinsä, oli järkeenkäyvää maksaa niiden painamisesta ja levittämisestä koituvista kuluista, mutta tänään tuota vaikeutta ei enää ole. Pelkkä harrastelijoiden vapaaehtoispohjalta tuottama ilmaismateriaali on saavuttanut ja on saavuttamassa sellaiset mittasuhteet, etteivät kopioiden monistamisen rajallisuuteen perustuvat liikemallit tulee enää missään tapauksessa muutenkaan toimimaan. Sen sijaan on kysyntää liikemalleille, jotka käyttävät täysillä hyväkseen ilmaisuuden hyötyjä.

Chris Anderson mainitsee kuusi pääkategoriaa, joihin voidaan jakaa tavat tarjota palveluita ilmaiseksi. Näitä kategorioita ovat mm. freemium (kuka tahansa saa käyttää palvelua ilmaiseksi, mutta maksamalla saa lisäetuja - tyypillisessä palvelussa yksi prosentti käyttäjistä kustantaa sivuston 99 prosentilla ilmaiskäyttäjiä), mainonta (näillä pyörivät erilaiset sivustot Googlesta Facebookiin) ja sisäänheittotuotteet (Banda Calypso -yhtye jakoi tuleviin keikkakaupunkeihinsa levyjään kopioitavaksi ja polkuhintaan myytäväksi, ja veti keikoille tarpeeksi yleisöä hankkiakseen yksityislentokoneen).

Monet kulttuurialan ihmiset panikoivat nähdessään teoksiaan kopioitavan vapaasti, koska he ovat yhä kiinni perinteisessä paradigmassa, jossa jokaisen teoskappaleen tuottaminen oli kallista. Kun näin oli, olisi ollut mahdoton yhtälö jakaa kalliiseen hintaan ihmisille suuria määriä ilmaiskopioita, ja sitten vielä odottaa heidän käyttävän suuret summat myynnissä olevien kappaleiden hankkimiseen. Nykyään liiketoiminta voi kuitenkin hyvin pohjautua juuri ilmaiskappaleiden levittämiseen ja virallisten versioiden myymiseen suhteellisen pienelle ostajajoukolle, kohtuullista korvausta vastaan.

Tulevaisuudessa kulttuurintuotanto joutuu joka tapauksessa kilpailemaan yhä suuremmissa määrin ilmaisuuden kanssa. Näin olisi joka tapauksessa käynyt, oli laitonta tiedostonjakamista tai ei. Netti on antanut meille pääsyn valtaisaan suureen määrään kaupallista tuotantoa, ja hajottanut kuluttajien huomion lukemattomien eri tuottajien välille. Seurauksena tuottajat joutuvat keksimään uusia tapoja joilla tuoda itseään esille, ja ilmaisuus on hyvin tehokas tapa saada huomiota, mainetta ja rahaa. Yhä suurempi joukko tekijöitä päätyisi joka tapauksessa laittamaan teoksiaan ilmaisjakeluun, mikä pakottaisi muut vähitellen samaan (on käynyt jo käsitteeksi, että yhtyeillä on MySpace -sivustolla omat sivut, joiden kautta heidän kappaleidaan voi kuunnella ja joiden kautta he saavat julkisuutta). Luvaton tiedostonjakaminen on pelkästään kiihdyttänyt tätä kehitystä - ehkä 10 tai jopa 20 vuodella, mutta lopputulos olisi vääjäämättömästi ollut sama. Teoskappaleiden hinnat olisivat joka tapauksessa pudonneet netin myötä lähelle nollaa.

Puoluekollegani Harri Kivistö rekisteröi tuoreeltaan bloginsa tänne Uuteen Suomeen, ja saikin yllättävän paljon kommentteja lyhyessä ajassa. Tämän rohkaisemana päätin lopultakin luoda käyttäjätilin tännekin (sekä Aamulehden puolelle rinnakkaisen). Minulla on aiemminkin ollut kasa eri blogeja - olen kirjoittanut Piraattipuolueen blogiin, pitänyt pienimuotoista saivartelublogia, ylläpitänyt henkilökohtaista englanninkielistä blogia sekä auttanut erästä tuttua tämän linkkiblogin kanssa. Puh. Joten miksi ihmeessä vielä yksi lisää?

Lähinnä puhtaasti siksi, että täällä kirjoitukset tuntuvat saavan enemmän huomiota - tai ainakin palautetta. Olen siinä mielessä itsekäs kirjoittaja, että tekstin kirjoittaminen tuntuu selkeästi motivoimammalta mitä enemmän sitä kommentoidaan. Todennäköisesti tulen kopioimaan merkittävän osan myös noiden muiden blogien teksteistäni tänne, eli jos olette aiemmin seuranneet esimerkiksi saivartelublogia, älkää huoliko! Typerää ja idioottimaista saivartelua on nyt luettavissa myös täällä!

Joskin kyllä toki muutakin. Kuten kuvauksessani sanotaan, olen opiskelija, kirjailija, ja piraatti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että opiskelen Helsingin yliopistolla kognitiotiedettä (kandi pitäisi nyt saada valmiiksi) samalla kun käytän aikaani mm. Piraattipuolueen toiminnan edistämiseen (olen puoluehallituksessa tiedottajana). Olen myös sivutoiminen kirjailija - minulla on yksi julkaistu teos, toinen on painossa ja kolmas työn alla. Toivottavasti tämä auttaa hälventämään sitä ”piraatit eivät koskaan tuota mitään omaa” -myyttiä, joskin myönnän saavani pääelantoni opintotuesta tekijänoikeustulojen sijaan. (Ja ennen kuin kukaan ehtii kysyä, miksei Roolipelikirjasta ole kopiota ilmaislevityksessä: alkuperäinen kontaktini BTJ:llä vaihtoi firmaa eikä sieltä vastattu sähköpostiin kun kysyin että saisiko sen laittaa nettiin. En ole sitten jaksanut käyttää sen enempää vaivaa luvan saamiseksi – myynti voisi varmaan lisääntyä jos pistäisin siitä ilmaislevitykseen kopion, mutta sain tuosta vain kertakorvauksen enkä provikkaa, joten minulle on sinänsä aika sama paljonko se enää myy.) Piraattipuoluetaustaani voisin jaksaessani selittää melko pitkällisestikin, mutta käytän nyt tällä kertaa vain hyväkseni mahdollisuuden mainostaa Michael Halilan erinomaista kirjoitusta Piraattipuolueen tarpeellisuudesta. Perusteellisempi selvitys on tulossa, kunhan saan puoluekollegani Ahto Apajalahden kanssa aihetta käsittelevän kirjan valmiiksi.

Harrastuksiini näin yleisesti ottaen kuuluvat mm. roolipelit ja lukeminen, samoin kuin kaikenlainen oppiminen - olen näin yleisesti ottaen kiinnostunut aivan liian monesta asiasta, eikä aika ja jaksaminen millään tahdo riittää. Mikä yhdistää ainakin tietojenkäsittelytiedettä, matematiikkaa, sosiologiaa, psykologiaa, neurobiologiaa, markkinointia, folkloristiikkaa, englantia, historiaa, taloustiedettä, filosofiaa, viestintää, naistutkimusta ja valtio-oppia? Ne ovat kaikki aineita, joita olen joskus harkinnut joko pää- tai sivuaineikseni yliopistolla. Vielä nytkin mietin välillä, josko lähtisin rakentamaan teorioita jotka vaatisivat naurettavan laaja-alaista aineiden yhdistelyä.
Yhteiskunnallisella tasolla tasa-arvo ja ihmisten kärsimys herättävät minussa intohimoja. Minulle on tärkeää saada tasa-arvoisuuteen liittyviä ongelmia korjattua, samoin kuin parantaa ihmisten mahdollisuuksia välttää kärsimystä (joskin jokaisella on myös vapaus kärsiä jos itse niin haluaa - minulla ei toki ole mitään sitä vastaan, jos täysivaltaiset ihmiset haluvat harrastaa sadomasokistisen nautinnon muotoja keskenään). Piraattipuoluetoimintani liittyy läheisesti näihin tavoitteisiin, samoin kuin aktivismini kehittyvien teknologioiden uhkien ja mahdollisuuksien seuraamisessa.

Minulla on myös valitettava tapa väsyä pitkiin netissä käytäviin keskusteluihin, joten pyydän jo etukäteen anteeksi sitä, jos katoan kesken jonkin kirjoitukseni kommenteissa käyvän väittelyn. Näin tulee todennäköisesti jossain kohtaa käymään. Vastaavasti pyydän anteeksi niiltä, joiden kanssa olen muilla foorumeilla tai muissa blogikommenteissa keskustellut tai väitellyt ja sieltä kadonnut. Yhyttäkää minut joskus fyysisen elämän puolella, niin voidaan käydä keskustelu loppuun.